perjantai 28. lokakuuta 2011

Arvonnan aika!




Vuosi sitten varhain aamulla satoi lunta.
Puolenpäivän jälkeen saimme toivottaa suloisen pienen poikamme tervetulleeksi maailmaan.
Tänään rakas kuopuksemme täyttää jo kokonaisen vuoden  <3
Meidän perheessämme loppuvuosi onkin yhtä juhlaa, kolmien synttäreiden, isänpäivän, Joulun ja Uuden Vuoden muodossa, joten sen kunniaksi pyöräytän käyntiin ekan arvontani. Arvonta alkaa tästä päivästä ja loppuu omaan merkkipäivääni  7.11.2011 keskiyöllä :D

Arvonnan säännöt ovat kuitenkin aika perinteiset ja arpoja voi saada maksimissaan peräti neljä, seuraavilla kriteereillä:

1. kommentoimalla tätä tekstiä erottuvalla nimimerkillä saa yhden arvan
2. lukijana saat toisen arvan. Lukijaksi voi liittyä myös arvonnan aikana.
3. linkittämällä ja/tai kertomalla tästä arvonnasta eteenpäin saat kolmannen arvan. Linkittämiseen voit käyttää yllä tai alla olevaa kuvaa.
4. neljännen arvan voit saada vihjaamalla minulle hyvän "vanhasta uutta"-idean, jonka olet nähnyt, kuullut tai tehnyt - linkitä tai mainitse mahdollisuuksien mukaan lähde, mikäli idea ei ole omasi. Tässä voi olla kyse pienestä tai suuresta uudistuskohteesta, se voi olla pehmeä tai kova, pieni tai iso, tuunaus tai peruskorjaus, mitä vaan mieleen juolahtaa :)
Noita kierrätys- tai tuunausideoita koetan sitten mahdollisuuksien mukaan itsekin toteuttaa ja raportoida täällä blogissa.

Arvonnan palkintona voittaja voi toivoa joko ylläolevan mallin mukaan tehdyt palmikkosukat tai perussukat haluamassaan koossa ja värissä. (Palmikkosukista löytyy tästä blogista myös valkoiset versiot ja tuon arvontakuvan sukathan ovat värillisessä maailmassa purppuraiset.)
Vaihtoehtoisesti: jos satut neulomaan mieluummin itse, voit esittää toivomuksen sukkalangasta. Mikäli oululaisputiikeissa on ko. lankaa saatavilla, pyrin tällaisen toiveen toteuttamaan voittajalle.

Jos sukat eivät ole sinun juttusi, voi palkinnoksi valita kivan virkatun korin trikookuteesta.


Arvon siis voittajan toiveiden mukaan yhden palkinnon, joka voi olla valmiit sukat, sukkalankaa tai virkattu trikookuteinen kori.
Palkintotoiveen saa esittää jo osallistumisvaiheessa mutta tämä ei ole pakollista :)



Onnea matkaan!

20 kommenttia:

Haau kirjoitti...

Menenpä liittymään heti kivan blogin lukijaksi (löysin tänne Tikbumsan kommenttien kautta).

Osallistun siis kahdella arvalla ja toiveena palmikkosukat koossa 40-41.

Haau kirjoitti...

Niin ja tärkein unohtui: Onnea synttärisankareille!

Maisku kirjoitti...

Hei, onpa kiva uusi löytö tämä siun blogisi! :) Heti piti lukijaksi tulla :)

Arvontaan osallistun neljällä arvalla.

Vanhasta uutta vinkki tulee tässä: Vanhoista farkuista saa aivan ihania hameita aikaan, itse tein juuri sellaisen palahameen, johon laitoin jostain vanhasta pussilakanasta (tms) purettua pitsiä. Kohta teen siitä hameesta oman postauksensa blogiini.

Palmikkosukat ois kiva palkinto, kun lankoja on itellä ihan liikaa ja olen aika laiska neulomaan noita palmikoita.. :D

Pirena kirjoitti...

Onnittelut kaikkien mainitsemiesi asioiden johdosta.
Kahdella arvalla mukana.
Jos onnistaa niin lankaa mieluusti.
Blogini on vuodatuksen puolella Pirena-nimellä.

Jaana kirjoitti...

Minäkin mukaan arvontaan! Yhdellä arvalla kun lukijaksi liittyminen ei onnistu( olen painanut jotain vika nappulaa) Jos onnistaa valmiit sukat on mukavat koossa 36.
Onnea koko perheelle!

Reptile kirjoitti...

Mukana kahdella arvalla ja kokotoive 38/39 ja värillä ei väliä

syysmuumi kirjoitti...

Osallistun kolmella arvalla :)

Joulu on tuloillaan ja lahjapaperia kuluu ties kuinka paljon, mutta kauniita paketteja voi saada aikaan myös aikakausi- tai sanomalehteen käärittynä.

Ottaisin palmikkosukat koossa 39 jos onni antaa myöden :)

Mammutti kirjoitti...

Jaa a vahingossa köysin blogisi ja tänne jään, eli liityn ja arvontaan mukaan kahdella arvalla. Palmikkosukat olis kivat, mut en vastaan pane lankaakaan, eli jos onni potkii palkinto voi olla kumpi vaan.

Lotta kirjoitti...

Hurjan isot onnittelut kaikille! :) Olen ekalla vierailulla blogissasi, ja oikein mukavalta näyttää. Liityin lukijaksi ja laitan blogiini mainoksen, joten kolmella arvalla mukaan. Jos voittaisin, valitsisin palkinnoksi palmikkosukat kokoa n. 39, väriä en vielä osaa päättää. :D

glenni kirjoitti...

kahdella arvalla olisin sukkia tavoittelmassa - liilat palmikot ois kivat (tahi mustat, tahi, ruskeet - hei mä keksin - annan vapaat kädet, mut EI vaaleenpunaisa/pinkkejä :))

ja onne teille kaikille - ihana blogi, liityn lukijaksi :)

Jeikka78 kirjoitti...

Onnea kaikkien syiden johdosta! Ihanaa, että näin pimeään vuodenaikaankin on asioita, mitä juhlia!

Arvontaan osallistun kahdella arvalla, kommentoimalla ja lukijana ja palkintotoive olisi tummanliilat tai ruskeat tai vaaleanvihreät palmikkosukat koossa 38.

Tankku kirjoitti...

Onnea myös minun puolestani - kolmella arvalla mukaan! Sukathan ne minunkin mieltäni ja varpaitani lämmittäisivät joten niitä tavoittelen. Ja tuollaisia palmikkosukkia mulla ei vielä olisikkaan:) Jalka kokoa 39-40.

Oranssi kirjoitti...

Jos nyt laiskuuttani yhdellä arvalla, mutta voihan silläkin voittaa!

Jos voitto kolahtaa kohdalle, valitsen palmikkosukat kokoa 40 ja yllätysvärissä...

Laura kirjoitti...

Hei!

Kahdella arvalla mukana. Jos onnistaa, haluaisin virkatun korin. Joku vaalea väri, jos siihen saa toivoa väriä. :)

-Laura-

Päivi R kirjoitti...

Isosti onnea ja yhdellä arvalla mukana:)

Anonyymi kirjoitti...

Onnittelut juhlijoille.
Mukavan oloinen blofi sinulla.
Osallistun yhdellä arvalla palmikkosukkien arvontaan,
jotka saavat olla kokoa 39-40.

Pipsapippuri

sirkkuli kirjoitti...

Onnea! 2 arvalla sukkia tavoittelemassa

Tiinu kirjoitti...

Kahdella mukana minäkin!Ihana blogi sinulla ja löysin tänne ihan sattumalta kun selailin toista blogia ja pitihän se heti osallistua tähän ihanaa arvontaan.Itse en osaa kutoa yhtään mitään joten mahtavat sukat olisi tarpeen kyllä voittaa :) Onnea ja jatka samaan malliin!

Maame kirjoitti...

Kolmella arvalla osallistuisin, toiveena ihanaa Step-sukkalankaa! ^^ väri toiveena joku sellainen miehisempi väri, vihreä tai sininen tai joku vastaava.

Ja sitten se "vanhasta uutta" idea. eli jokaisella on vanhoja t-paitoja joita ei vaan tuu enää koskaan pidettyä, ihanan pehmeästä tpaita kankaasta tulee kuitenkin ihanin kesä-yötunika. parhaat palat leikata vanhoista t-paidoista, ja jos jostain paidasta voi ottaa koko ylä osan eli hiat ja muut, tulee ompelemisesta vielä helpompaa. ei ku pituutta vain lisää. ja on ihanan pehmeä ja varmasti persoonallinen! ^^

Henna73 kirjoitti...

Lahjapapereista saa hyvää tavaraa scrapbookingiin.

Kahdella arvalla mukana.