sunnuntai 18. syyskuuta 2011

Merisukat

Edellisen postauksen tunikasta ylijääneet merenväriset Fabelit muotoutuivat palmikkosukiksi. Väri on mielestäni edelleen huikaisevan kaunis. Sen sijaan kokeilemani Dropsin sukkamalli ei ehkä ihan pääse oikeuksiinsa pätkävärjätyssä langassa. Olisihan minun pitänyt se tietää mutta kun oli malli, jota niiiin halusin kokeilla - eikä yhtään yksiväristä ohutta sukkalankaa käsillä. Käsialakin vaikutti noissa ohuen ohuissa palmikoissa tosi epätasaiselta. Vaatii tuo pikkupalmikoiden kieputtelu ilman apupuikkoa vähän harjoitusta. Vai johtuiko se sittenkin 2,5 mm:n puikoista? MInussahan vika ei voi olla... ;o)  Ehkä nämä kuitenkin menettelevät - vaikka pirteinä kumpparisukkina ;)




Ohje Dropsilta, tosin jatkoin tuota keskimmäistä palmikkoa kärkikavennuksiin asti. Ohjeessa sukan päällä olisi ollut vain ribbineulosta muta se oli minun makuuni aivan liian tylsää. Näistä tuli nyt toiset Sukkassatosukkani. Seuraavat suunnittelmani sisältävät melkoisesti uusia tekniikoita, joten voi olla, että en pitkästytä ketään sukkaesittelyillä pariin viikkoon :) Ahdistuksen lievittämiseksi koetan kyllä viimeistellä muita keskeneräisiä juttuja neulekorin pohjalta.

sunnuntai 11. syyskuuta 2011

Ooops, tästähän tulikin... tunika!


Kun alunperin ostin turkoosin värin lumoamana muutaman kerän pätkävärjättyä Fabelia, en ollenkaan tiennyt, mitä niistä langoista teen. Väri oli kuitenkin niin mieluisa, että päätin koettaa jotain isompaa työtä kuin sukkia. Silti tästä piti tulla jotain ihan muuta mutta junamatkalla tehty aloitus 3,5mm:n pyöröillä oli niin löysä, että suunnitelmat muuttuivat. Kaventelin ja kaventelin kunnes päässä alkoi hahmottua, mitä olen tekemässä. 

Lanka: Garnstudio Drops Fabel, pätkävärjätty turkoosi
Kulutus n. 4,5 kerää
Puikot 3,5mm ja 2,5mm pyöröt (jälkimmäiset hihansuissa ja kauluksessa)
Malli: omista näpeistä

Tähtäsin empirelinjaiseen neuletunikaan, jossa olisi pikku palmikkorivistö kokoamassa väljyyttä rinnan alla. Kaulus oli projektissa hankalin vaihe - en osannut yhtään ajatella, millaisen siitä tekisin. Tällainen yksinkertainen soikea siitä sitten tuli. Mielessä oli kyllä kaikenlaisia kaulurityyppisiä viritelmiä mutta ehkä sitten seuraavan kerran :)




Hihoista tuli vain tuollaiset pikku levennykset, jotka vähän lämmittävät harteita. Hihansuihin neuloin joustinneuletta niin, että sain aikaan pikkuisen pussillaan olevat hihansuut. Tykkään neuleen väristä ja  malliinkin olen ihan tyytyväinen, vaikka se olikin tällainen "saa-nähdä-mitä-tästä-tulee"-projekti, jonka aikana purkaminen ja langan tuomitseminen uuteen elämään sukkien muodossa oli useinkin mielessä.


Tuota ihanan väristä Fabelia jäi vielä n. 1,5 kerää ja siitäkin on jo uusi projekti (sukka)puikoilla. Saapa nähdä, riittääkö lanka vai saanko (hih) ostaa lisää.

torstai 8. syyskuuta 2011

Pari pientä apinaa :D



Äiti ompeli esikoisapinalleen apinapaidan. Myös pienempi marakatti halusi jakaa kuvaushetken veljensä kanssa :) Poikaset tekivät lähtöä yöpuulle, kun äiti komensi esikoisen sovittamaan uutta paitaa. Ja sehän jäi sitten yöksi päälle :)


Liikkuvasta maalista on tunnetusti vaikea saada kuvaa ja koska paidasta tuli niin mieluinen, että se on käytännössä yötäpäivää pidossa, ei tämän parempia ja yksityiskohtaisempia otoksia ole tarjolla. Vaan eipä tästä ole paljoa kerrottavaakaan. Peruspitkähihainen lapsen paita koossa 110cm. Sininen apinatrikoo ja ruskea resori on ostettu joskus Metsolasta. Jostain syystä taistelin kauluksen kanttauksen kanssa tosi pitkään! Kerran jo purinkin koko höskän ja lyhensin resoria. Silti uusikin kanttaus jäi vähän löpsöttämään vaikka muuten siitä tulikin ihan siisti. Mutta eipä tuo pieni löpsötys näytä poikaa haittaavan ja sehän on tärkeintä.


maanantai 5. syyskuuta 2011

Sadonkorjuukäpälänlämmittimet


Osallistun tänä vuonna ekaa kertaa Sukkasatoon, lähinnä siksi, että oppisin kutoman muutakin kuin ainasia perussukkia :) Sekin Sukkasadossa on kivaa, että tavoitteet voi määritellä itse, eikä kyseessä ole kilpailu.
Minut löytää alablogi Perunalaarin puolelta korjaamasta satoa.

Aloitin urakan kevyesti vauvan kirjoneulesukilla. Kulutin näihin pikku käpälänlämmittimiin kaarrokeneuletakista ylijääneitä lankoja. Ruskea oli niin kortilla, että piti valita pohjaväriksi vihreä. Jäihän niitä molempia värejä silti pikkuruinen nöttönen. Ehkäpä minun pitää neuloa vielä toisetkin töppöset? Lankahan on suloisen pehmoista Dropsin Merino Extra Finea, puikot olivat kokoa 3,5mm.